Miten turvataan kirkon tulevaisuus?

Vakavin uhka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuudelle on seurakuntien jäsenmäärän väheneminen. Vuoteen 2040 jäsenmäärän arvioidaan vähenevän yli 700 000 jäsenellä. Se on suunnilleen kahden hiippakunnan verran seurakuntalaisia. Kirkkoon kuuluu tällä hetkellä 65 % suomalaisista.

Alueelliset erot kirkkoon kuulumisessa ovat merkittäviä. Pohjanmaan seurakunnissa jäsenkattavuus pyörii 90 %:n ja 80 %:n välimaastossa, mutta jää Helsingissä alle puoleen. Mikkelin hiippakunnassa kirkkoon kuuluu 69 % alueen väestöstä eli hieman koko maan keskiarvoa enemmän.

Kirkon tulevaisuuden kannalta kriittinen seikka on vuoden 1980 jälkeen syntyneiden milleniaaleiksi ja Z-sukupolveksi nimettyjen ikäluokkien jäsenyys ja sitoutuminen kirkkoon. Kirkon jäsenyys näissä nuorimmissa ikäryhmissä on enää vain noin puolet väestöstä.

Espoon seurakuntien hengellisen elämän kehittämisen hankkeen selvitysten mukaan milleniaalien ja Z-sukupolven uskonnollisista identiteeteistä yleisin on avomielisiksi kulttuurikristityiksi nimetty ryhmä, johon kuuluu hieman yli puolet heistä. Perinteisesti uskovia on heistä 18 %, avomielisiä maailmanparantajia 17 % ja perinteisiä itseensä luottajia, jotka usein ovat ateisteja, 13 %. Tulokset ovat yhdenmukaisia Kirkon tutkimuskeskuksen julkaiseman Kirkon nelivuotiskertomuksen 2016-2019 tilastojen kanssa. Vaikka myöhempien ikäluokkien suhde kirkkoon on muuttunut etäisemmäksi, se ei välttämättä merkitse uskonnollisuuden vähenemistä. Hengelliset tarpeet vain kanavoituvat osin muualle.

Avomielisille kulttuurikristityille kirkkoon kuuluminen ei ole mielekästä, ellei sillä ole henkilökohtaista merkitystä. He odottavat hengellisyyden palvelevan tässä ja nyt. Kuolemanjälkeisyys ei ole heille tärkeää. He kokevat kirkon instituutioksi, joka on täynnä sääntöjä ja ohjeita. Kirkko ei tarjoa heitä kiinnostavaa yhteisöä. Kirkolliskokouksen käsittelemässä kirkon tulevaisuusselonteossa on pohdittu näitä haasteita kirkolle, mutta niiden huomioon ottaminen kirkon päätöksenteossa on jäänyt puolitiehen.
Kirkon tulevaisuuden haaste on ennen muuta, miten kirkko pystyy vastaamaan uusien sukupolvien hengellisiin tarpeisiin. Sukupolvien välinen murros on huomattava muutos. Jos siihen ei kyetä vastaamaan, kansankirkko tulee katoamaan. Sen tilalle tulee konservatiivishenkisiä hengellisiä yhteisöjä, jollaiset ovat tuttuja USA:sta. Nykyisellään kirkko on Suomessa laajalti yleisesti hyväksytty ja arvostettu yleistä hyvää edistävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Samaa ei voi sanoa kaikista USA:n lukuisista kirkkokunnista.

Kirkon uudistuminen vaatii uskonnollisuuden uutta tulkintaa. Sen perusajatukset on ilmaissut pohjoísamerikkalainen raamatuntutkija Marcus J. Borg teoksessaan Kristinuskon ydin. Hän kuuluu sukupolvensa johtavien Jeesus -tutkijoiden joukkoon. Borgin hahmotteleman nousevan paradigman eräs perusajatus on, että kristillisyys ei ole vaatimusten täyttämistä kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan suhdetta Jumalaan, joka muuttaa ja uudistaa tämän elämän.

Vuoropuhelussa konservatiivisten uskonnollisten liikkeiden edustajien kanssa tulee toistuvasti esille kysymys, kuunnellaanko kirkon päätöksenteossa yksin Jumalan sanaa vai myös ihmisiä. Kuitenkin
Jeesuskin sanoi, ettei hän tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Vastaavasti voi sanoa, että kirkko ei ole tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan jäseniään hengellisyyden etsinnässään. Jos tavallisia seurakuntalaisia ei kuunnella, kirkon tulevaisuus ei näytä valoisalta.

Kirkon uudistumista linjataan kirkolliskokouksessa suurilla ja pienillä päätöksillä. Suuriin päätöksiiin kuuluu kirkkolaki liitännäissäädöksineen. Hyväksytty uusi kirkkolaki tarjoaa seurakunnissa mahdollisuuksia päätöksenteon modernisointiin. Suuri päätös, joka vielä odottaa tekemistään, on kirkollisen vihkimisen mahdollistaminen kaikille avioliittoon aikoville pareille. Pieni päätös on esimerkiksi päätös siitä, kuka kelpaa kummiksi.

Ratkaiseva este kirkon uudistumiselle on se, että Kauko Mäkisen blogikirjoituksessaan oivallisesti kuvaaman vaalijärjestelmän takia kirkolliskokoukseen valitut maallikkojäsenet eivät edusta riittävästi seurakuntalaisten suuren enemmistön mielipiteitä. Vaalijärjestelmä ei aktivoi tavallisia seurakuntalaisia äänestämään, jolloin konservatiiviset voimat saavat kohtuuttoman suuren painoarvon kirkon päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Harvainvalta korvaa demokratian. Tulevissa kirkollisvaaleissa on mahdollisuus korjata tilannetta parempaan suuntaan äänestämällä Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaita ja lisätä kirkon uudistusvoimien painoarvoa.

Pentti Rauhala, Lahti dosentti, ammattikasvatusneuvos