Tekstit

Energiamme on keskitettävä kirkon rakentavaan kehittämiseen - avioliittoasia on ratkaistava

Kuva
Helsingin Sanomat 22.12.2023 pääkirjoituksensa loppukaneetissa: ”Asemastaan kamppailevalla kirkolla on paljon huolenaiheita. Uudistumisen jarruttajat aiheuttavat sille tarpeetonta lisätuskaa.” Kuinka oikeassa kirjoittaja onkaan! Kirkossamme on käytetty avioliittoasiaan enemmän energiaa kuin Olkiluoto 3:n rakentaminen vaati. Olkiluoto on kuitenkin jo käynnissä, mutta kirkossamme edelleen venkoillaan. Kevään 2023 kirkolliskokouksessa nähtiin todellinen avioliittoasian varjoheijastus, kun kirkkohallitus oli tehnyt esityksen, että pari, joista toinen ei kuuluisi kirkkoon, tulisi voida vihkiä kirkossa avioliittoon. Kirkkohallituksen hyvä esitys meni nurin, koska kirkolliskokous suuressa salissa puolsi kirkkohallituksen esitystä, mutta lakivaliokunnassa sitä vastustettiin ja kun kolmesti vastustetaan, tarvitaan suuressa salissa määräenemmistö, joka sitten kumosi esityksen. Rakennetiin taas yksi ”myynnin este” kirkolle. Toki aivan kirkolliskokouksen sääntöjen mukaisesti. Tästä Hesarinkin pääk...

Varoitus äänestäjille

Kuva
Perinteiseen kirkolliseen tapaan valitsijayhdistysten nimet lupaavat kaunista ja hyvää. Sanat ”yhdistynyt”, ”yhteistyö”, ”yhteinen” ja ”kaikki” viittaavat auvoiseen yhteishenkeen.  Nimet eivät sinänsä kerro, mitä asiaa mikin joukko ajaa. Kokenut luottamushenkilö ymmärtää viimeistään listan ehdokkaista, mistä on kyse. Entä ensimmäisen kauden luottamushenkilö? Itse äänestin kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaaleissa ensi kertaa vuonna 2008.  Olin tavallistakin huonommin asioihin perehtynyt. Äänestin muistaakseni tuttua oman seurakunnan edustajaa miettimättä lainkaan, mitä asioita hän ajaa. Hävettää tyhmyyteni. Kirkolliskokouksessa päätetään koko kirkkomme isoista asioista. Siellä ei ajeta paikallisia etuja. Kirkolliskokoukseen valitaan hiippakunnastamme seitsemän maallikkoedustajaa. Oman suosikkihenkilön valituksi tuleminen ei ole kovin todennäköistä. Kyse on ennen kaikkea valitsijayhdistyksen paikoista. Vaaleissa on kysymys kirkon suunnasta. Uudistutaanko perussanoma...

Uudistuva seurakunta

Kuva
  "Kirkossamme vallitsee hengellinen hätätila" viestitti arkkipiispa John Vikström virkauransa aikana, joka ajoittui vuosiin 1982-1998. En ole kuullut, että tuo "hätätila" olisi ohi. Pikemminkin olemme turtuneet, sokeutuneet ja tottuneet tähän tilaan. Meitä oli noihin aikoihin pieni totuudenetsijöiden ryhmä, jotka mietimme, mitä tekisimme tämän kirkkomme kanssa. Siellä ei ollut meille tolkun tekemistä, sinne ei tuntunut kuuluvansa, siellä oli omat sisäpiirinsä ja sisäpiirijutut. Ainoa paikka mihin saattoi arastellen mennä, oli syntisen rooli kirkon penkissä jumalanpalveluksissa, eikä se isosti houkutellut. Tuntui, että koko organisaatio oli pystyyn kuivunut fossiili, jonka tuoksu ei houkutellut. Ajattelimme, että emme halua olla rahoittamassa toimintaa, joka itseriittoisesti pyöritti tyhjää myllyä. Olisiko muuta vaihtoehtoa, kuin jättää uppoava laiva vai kannattaisiko vielä yrittää muuttaa kurssia "sisältä päin"? Lähdimme mukaan seurakuntavaaleihin "I...

Toivoa toivottomuuteen

Kuva
Kävin paikallisessa kirjakaupassa ja yllätyksekseni tutulta ”uskonto- hyllyltä” ei löytynytkään Raamattua eikä virsikirjaa. Sen sijaan siinä oli runsaasti astrologiaa käsittelevää kirjallisuutta ja tarot kortteja. Vanhat tutut kirjaset kuten Sanan aika ja Päivän sana oli sijoitettu lähes huomaamattomiin siihen vähän sivummalle. Minulle uskossa eläminen ja tavallinen arki kulkevat käsikädessä. Haluan elää uskoa todeksi päivittäin, vaikka sen toteuttamisessa on haasteita. Lapsenuskolla pääsin jo aika pitkälle, läpi lapsuuden ja kiihkeän nuoruuden, pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin uskonnollisuus ja kirkko alkoivat puhutella ja vetämään puoleensa. Jumalanpalveluksista löysin sielunrauhaa ja turvallisuutta kohdata arjen haasteita. Luottamus ja usko Jumalan johdatukseen ovat olleet oiva paimensauva elämän poluilla. Tässä moni-ilmeisessä ja pelottavassa ajassa haluaisin omalta osaltani rohkaista lapsia, nuoria ja kaikkia, jotka kokevat elämässään toivottomuutta ja näköalattomuutta. Muuttuvas...

Hiippakuntavaltuusto- ja kirkolliskokousvaaleilla on yhteiskunnallista merkitystä

Kuva
Suomessa käydään ensi vuonna kolmet tärkeät vaalit. Kaikki tietävät, että tammikuussa käydään Suomen tasavallan presidentinvaalit. Ehdokkaiden kampanjat ovat jo täydessä vauhdissa ja joulupyhien jälkeen vauhti kiihtyy ja koko kansa istuu televisioiden ääressä arvioimassa ehdokkaiden erinomaisuutta ja eroja erilaisissa vaalipaneeleissa. Tuleeko vain yksi kierros, vai mennäänkö toiselle kierrokselle? Kuka on osaavin, kenellä on parhaat taidot johtaa ulkopolitiikkaa ja kuka olisi Suomen kannalta edustavin ja osaavin vaihtoehto. Kun presidentti on valittu, niin hetki saadaan hengähtää ja sen jälkeen alkaa EU-vaalien vaalikampanjat pyöriä täysillä. EU-vaalit pidetään kesäkuussa. Vaan kuinka moni tietää, että 13.2.2024 pidetään hiippakuntavaltuusto- ja kirkolliskokousvaalit? Ei varmaan monikaan, vaikka kirkolliskokous on vähän niin kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eduskunta, mikäli eduskuntaa ajatellaan lainsäädäntökoneistona ja valtion budjetin laatijana. Kirkolliskokous, kirkon “e...

Jäsenmäärä nousuun - brändimme on vahva ja kaikkialla tunnettu - menestyksen pohja on taattu

Kuva
Vaalikauden viimeisessä Kirkolliskokouksessa, joka päättyi 10.11.2023, hyväksyttiin Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2023. Talousarviota käsiteltäessä eniten keskustelua herätti siihen sisältyvä avustus Kiihtelysvaaran palaneen kirkon rakentamiseen. Ei juuri keskusteltu keskusrahaston taloudesta, eikä siitä, että talousarviokirjaan oli lähes nykyprofeettana pidetty FCG (* laatinut ennusteen kirkkomme jäsenmäärän kehittymisestä vuodesta 2022 vuoteen 2040. Ennuste kertoi, että jäsenmäärä laskisi tuona aikana yli 21% nykyisestä. Vuosi toisen jälkeen jäseniä on edellisvuotta vähemmän, profetoidaan. Harvassa olivat kirkolliskokouksessa ne, jotka haastoivat tuon ennusteen. Ennuste kertoo, että näin käy, jos elämme kirkossa, kuten olemme tähän asti eläneet. Siis hyväksymme laskevan trendin. Kun sen hyväksymme, hyppäämme aidan yli siitä, mistä aita on matalin. Emme aseta itseämme alttiiksi vaikeammalle tehtävälle, jossa ensin kuvitellaan jäsenmäärän kasvu ja sitten laitetaan kuvitelm...

Miten turvataan kirkon tulevaisuus?

Kuva
Vakavin uhka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuudelle on seurakuntien jäsenmäärän väheneminen. Vuoteen 2040 jäsenmäärän arvioidaan vähenevän yli 700 000 jäsenellä. Se on suunnilleen kahden hiippakunnan verran seurakuntalaisia. Kirkkoon kuuluu tällä hetkellä 65 % suomalaisista. Alueelliset erot kirkkoon kuulumisessa ovat merkittäviä. Pohjanmaan seurakunnissa jäsenkattavuus pyörii 90 %:n ja 80 %:n välimaastossa, mutta jää Helsingissä alle puoleen. Mikkelin hiippakunnassa kirkkoon kuuluu 69 % alueen väestöstä eli hieman koko maan keskiarvoa enemmän. Kirkon tulevaisuuden kannalta kriittinen seikka on vuoden 1980 jälkeen syntyneiden milleniaaleiksi ja Z-sukupolveksi nimettyjen ikäluokkien jäsenyys ja sitoutuminen kirkkoon. Kirkon jäsenyys näissä nuorimmissa ikäryhmissä on enää vain noin puolet väestöstä. Espoon seurakuntien hengellisen elämän kehittämisen hankkeen selvitysten mukaan milleniaalien ja Z-sukupolven uskonnollisista identiteeteistä yleisin on avomielisiksi kulttuurik...