Uudistuva seurakunta

"Kirkossamme vallitsee hengellinen hätätila" viestitti arkkipiispa John Vikström virkauransa aikana, joka ajoittui vuosiin 1982-1998.
En ole kuullut, että tuo "hätätila" olisi ohi. Pikemminkin olemme turtuneet, sokeutuneet ja tottuneet tähän tilaan.
Meitä oli noihin aikoihin pieni totuudenetsijöiden ryhmä, jotka mietimme, mitä tekisimme tämän kirkkomme kanssa. Siellä ei ollut meille tolkun tekemistä, sinne ei tuntunut kuuluvansa, siellä oli omat sisäpiirinsä ja sisäpiirijutut. Ainoa paikka mihin saattoi arastellen mennä, oli syntisen rooli kirkon penkissä jumalanpalveluksissa, eikä se isosti houkutellut. Tuntui, että koko organisaatio oli pystyyn kuivunut fossiili, jonka tuoksu ei houkutellut. Ajattelimme, että emme halua olla rahoittamassa toimintaa, joka itseriittoisesti pyöritti tyhjää myllyä.

Olisiko muuta vaihtoehtoa, kuin jättää uppoava laiva vai kannattaisiko vielä yrittää muuttaa kurssia "sisältä päin"?
Lähdimme mukaan seurakuntavaaleihin "Ilo irti"-ryhmänä - tavoitteena pitää esillä Jeesuksen ilosanomaa - että meillä on rakastava Isä taivaassa ja että me olemme kaikki sisaria ja veljiä keskenämme. Jeesus ei kehottanut seuraajiaan menemään kaikkeen maailmaan tekemään talousarvioita, vaan jotain vallan muuta.
Vaalissa saimme runsaasti ääniä ja paikkoja valtuustoon, neuvostoon ja johtokuntiin. Muutkin ryhmät kiittelivät, että syntyi keskustelua kokouksissa.
Kirkkoherra tosin kiteytti kokemansa niin, että harmaat hiuksensa johtui tästä "Jalat irti maasta"-ryhmästä. Otimme sen tunnustuksena työstämme.
Jatkoimme kaksi vaalikautta ja ehkä jotain liikahti tai joku siemen jäi itämään. Sen ainakin opimme, että kirkko on kuin valas, joka on uinut kapeaan lahteen, eikä kovin ketterästi pääse sieltä pois, toisin kuin silliparvi.
Osa ryhmästämme muutti paikkakuntaa ja osa liittyi muihin ryhmiin, kun emme enää lähteneet omalla listalla vaaleihin.
Itse tein vapaaehtoistöitä, kuljin kirkkopäivillä, tutustuin eri liikkeisiin ja keskustelin ihmisten kanssa elämän peruskysymyksistä, joihin jokainen joutuu eläessään etsimään vastauksia: mistä olen tullut, miksi olen täällä, minne olen menossa ..?

Oulussa 2022 kirkkopäivillä kuulin, että syksyn seurakuntavaaleihin oli tulossa eri puolille maata "Seurakunnan uudistajat"-ryhmiä! Pieni toivon kipinä virisi - jospa vielä sittenkin... Sain henkilön yhteystiedot, joka Kotka-Kymin seurakunnassa kokosi nimiä listalle. Tapasimme kerran ja hän kannusti minua lähtemään mukaan. Mietin viimeiseen iltaan asti ja sitten olin porukassa, josta en tuntenut ketään. Tein vaalikoneen ja minulle 20 sopivimman ehdokkaan joukossa oli 19 "omalta listalta". Huimaa! Uudistushenkisiä ja -mielisiä, eri-ikäisiä naisia ja miehiä, idearikkaita ja tarmokkaita, joilla oli tekemisen meininki.
Töitä on tehty hartiavoimin, mutta "viisaasti kuin käärme - vaarattomasti kuin kyyhkynen".
Mitä tehdään suolalla, joka on menettänyt makunsa?
Elävän organismin tunnus on kasvu ja kehitys - pysähtyminen on sama kuin kuolema.
Näillä taustoilla, tällä asenteella ja näillä visioilla hiippakuntavaltuustovaaleihin.